sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Takkatuli

Ensimmäiset tulet takassa on poltettu eikä tosiaan tulta ilman savua. Takkaa lämmiteltiin pikkuhiljaa viikonlopun aikana ja koko talo haisee edelleen aivan savulle.  Pikku hiljaa savuttaminen on vähentynyt. Toivotaan, että saadaan takka ja ilmanvaihto pelittämään yhdessä.  



Lempipaikkoja

Lempipaikkani talossa vaihtelee päivän ja kellonajan mukaan. 


Eilen se oli ruokapöydän kulma, josta oli ihana katsella maisemaa ja hörppiä kaakaota. Ehkä tuo sirkkelikin joskus saadaan pois, tällä hetkellä vielä käytössä.


Tänään lempipaikkani on ollut makuuhuone, jossa käperryin viltin alle ja selailin uusinta Avotakkaa.


Ihan hivenen uskalsin jo jouluhtavaakin laittaa, vaikka vasta lokakuussa ollaankin. Tunnelmasta kotona vaan tulee niin kutsuva, kun valoja laittaa.


tiistai 27. syyskuuta 2016

Frank

Aika menee niin nopeasti. Meille tuli perheenlisäystä ranskanbulldoggin muodossa, joten pari viikkoa on vierähtänyt pientä mustaa pissattaessa. 






Tälläinen suloisuus siis meillä! ❤️ Myös taloa ollaan saatu jonkun verran eteenpäin. Loppuja julkisivulautoja ollaan laitettu paikalleen ja sisääntuloon on tehty rappuset. Vietettiin myös tupareita ja 2-vuotis synttäreitä. Vieraita oli paljon ja vilinää ja vilskettä riitti, joten kuvaaminen unohtui. Ei siis yhtä ainuttakaan kuvaa saatu niistä pippaloista. 

Pikku hiljaa on ollut mukava koristaa kotia. Joitain tauluja ollaan saatu seinälle ja syksyisiä koristeita olen hakenut luonnosta. Uusia mattojakin löysin Kodin1:sen loppualesta, mutta niitä ei yllättäen vielä lattialla näy. 



Meillä päin on pelto, josta saa poimia auringonkukkia, joten niitä tuli haettua hieman liikaakin. 


Pihlajanmarjoista väsäsin kynttilöille koristeita. Myös maljakossa niitä oli jonkin aikaa keittiön tasolla.


Pieni mies poimi minulle yksi päivä kukkia ja laitoin ne pieneen maljakkoon yöpöydälle. On aivan mahtavaa herätä aamulla ja nähdä ensimmäisenä kauniita kukkia, joten siitä asti yöpöydälleni on ollut tuoreita kukkia. Tekee nukkumaan menemisistä ja heräämisestä paljon mukavampaa.


Syksy on jo saapunut ja illat pimentyneet. Seuraavaksi alkaakin joulun odotus. Joukuihmisenä en malta odottaa, että saan pukea kodin jouluun, sen aika ei kuitenkaan ole ihan vielä. 

















sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Syksy

Ihania nämä syksyn hämärät illat. Saa istua viltin alla sohvalla ja poltella kynttilöitä. Ehdottomasti paras vuodenaika. 









maanantai 29. elokuuta 2016

Makuuhuone

Makuuhuone on tiloista ollut pisimpään niin sanotusti valmis. Raksahommista ainakin, sisustuksellisesti se onkin ihan kesken. Seinien väri osui ihan nappiin, Tikkurila Valamo. Väri on ihanan pehmeä ja riittävän tumma luodakseen kotoisan ja lämpimän fiiliksen. Vanha Ikean Hemnes-lipasto siirtyi mukana jo kolmanteen kotiin ja löysi saman paikkansa sänkyä vastapäätä myös tästä kodista. Ikean Vittsjö- sarjan käyttöä makuuhuoneessa olen myös miettinyt. En vain tiedä missä? Hyllykkönä sivuseinällä? Matalana vai korkeana? Yöpöytinä? Niihin minulla tosin on visio, jota tuskin saan toteutettua, joten Vittsjö voisi olla hyvä korvike...
Makuuhuoneessa parasta on ehdottomasti yövalot, jotka roikkuvat katosta. Kauniit lasin ja betonin yhdistelmät, jotka saa kaiken lisäksi päälle ja pois sängystä. Haittapuolena sängyn päädyssä oleville valokatkaisijoille on niiden aiheuttamat rajoitukset sängyn päädylle. Juurikaan mitään sängynpäätyä ei siis saada laitettua. Ja minulla kun oli siihenkin hyvä DIY-idea...




perjantai 12. elokuuta 2016

Vaatehuone

Vaatehuone on tähän asti toiminut kaiken romun piiloittajana. Nyt nämä tavarat on raivattu pois, osa löysi paikkansa ja loput lensi roskiin. En ole koskaan erityisemmin haaveillut walk-in closetista, mutta nyt kun sellaiseen on mahdollisuus, niin halusin miettiä säilytysratkaisut tarkkaan myös ulkonäön puolesta. Vaatehuoneen ja makuuhuoneen välille on suunniteltu liukuovi, mutta taidan jättää sen aukoksi, makuuhuoneesta kun ei juurikaan vaatehuoneen puolelle näy. Asuntomessuilla törmäsin pariin kohteeseen, jossa vaatehuone oli saatu tehtyä ihan kivan näköiseksi Elfoilla ja kun lopulta Kodin1:sen alesta löytyi Elfat -50% alennuksella, oli ratkaisu valmis. Elfaa tuli ylös hyllyn ja tangon muodossa ja alas laitoin Ikean Malm lipastot. Bestå kaapistot olisivat miellyttäneet enemmän minun silmää, mutta laatikoilla niiden hinta olisi noussut huomattavasti Malm-lipastoja kalliimmaksi. Hintaa vaatehuoneelle tuli nyt 250€, aika edullinen ja tyylikäs. Olen tähän tyytyväinen.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Keittiö

Keittiö alkaa olla pikku viilaamisia vaille valmis. Keittiö hankittiin Puuvajasta. Laatuun ja ulkonäköön olen ainakin vielä tyytyväinen, mutta en heiltä enää uudelleen kaapistoja ottaisi. Meidän kohdalle osui paljon virheitä ja väärinkäsityksiä. Pisteet kuitenkin Puuvajalle asiallisesta reklamaatioiden hoidosta. 
Välillä harmittaa, ettei uskallettu ottaa tummaa keittiötä. Siinä olisi ollut enemmän särmää ja asennetta. Suurimman osan ajasta olen kuitenkin tyytyväinen raikkaan rauhalliseen ja valkoiseen keittiöön.