keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ulko-ovet

Päätimme vihdoin asentaa ulko-ovet paikalleen. Heti tuli talomman näköinen! Nyt on suurimmat laasti ja muut sotkuiset työt tehty ja suoraan sanottuna styroksihärpäkkeet alkoivat jo ärsyttää, joten täytyy vaan yrittää varjella ovia suuremmilta naarmuilta.
Kodinhoitohuoneen ovi on suurelta osin lasia ja voin kertoa, että se painaa. Kova työ oli edes nelistään saada ovi paikalleen. Onneksi pääovi ja teknisentilanovi olivat kevyempiä. Pääovi oli hieman erilainen mitä olimme kuvitelleet, mutta oma vika. Vaihdoimme oven viime hetkellä emmekä ymmärtäneet kysy millaista lasia oven ikkuna on. Tietenkin se oli jotain näkösuojan antavaa röpöläistä lasia. Olisimme halunneet kirkkaan lasin, koska meillä ei naapureista ole murhetta. No näitä mokia sattuu, ei auta kuin tottua oveen.
Huomasimme myös, että olimme unohtaneet ostaa kahvat oviin, joten minä lähdin siis K-rautaan kahvoja valkkaamaan. Löysin silmää miellyttävän Abloyn kahvan, joka oli aika hintava. Päätin ottaa sen pääoveen ja kahteen muuhun oveen valitsin samaa tyyliä olevat nelinkertaisesti halvemmat kahvat. Pientä säästöä taas.
Tänään tuli takan asentaja, jei! Laitan siitä siis postausta myöhemmin.

Teknisen tilan ovi.

Pääovi vielä ilman yläikkunaa, mutta kynnysmatto sentään on. 

Kodinhoitohuoneen ovi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti