keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Vuosi sitten

Reilu vuosi sitten fiilis oli aivan mahtava. Talon pystytys oli juuri vapun alla ja meillä oli vihdoin oma talo. Enää emme tiedä muuta elämään kuin raksa. Kukaan ei enää kysy mitä teitte silloin ja silloin. Kaikki toiminta ja vapaa-aika on tähdännyt talon valmistumiseen. Talo on ollut meidän projekti, raksa. Ei sitä ole osannut kotina ajatella. Kohta se ajatus pitäisi muuttaa. Muuttolupa on kädessä ja perjantaina vietetään ensimmäinen yö omassa kodissa. Valmista ei ole ja tekemistä vielä riittää, mutta fiilis on aika tyhjä.  Mitä sitten? Mitä tehdään, kun unelmat täyttyvät?






Vuosi sitten rekat kurvasivat pihaan.

Elementit muodostivat meidän talon jo aamupäivän aikana.



maanantai 20. kesäkuuta 2016

Viikonlopun tohinoita

Tällä hetkellä on erityisen hankalaa malttaa tehdä töitä, kun tietää mitä kaikkea raksalla täytyisi tehdä. Viikonloppuna  saimme runsaasti aikaiseksi ja kävimmepä pienen lomareissun Särkänniemeenkin tekemässä.
Suurin muutos, joka raksalla tapahtui viikonlopun aikana oli pahvien siivous lattiasta pois. Tuotiin muutama vanha räsymatto väliaikaisesti estämään roskien siirtymistä paikasta toiseen. Kaikki tuli heti kotoisamman näköiseksi eikä muutamat puutuvat listatkaan enää haittaa.
Ruokapöytä kasattiin pahvilaatikosta pois ja asetettiin tarkastusta varten tarvittavat kansiot herroille valmiiksi pöydän päälle. Kaikki pientavaramme on tosiaan jo raksalla jonkin aikaa kierineet ja nämä siirrettiin nyt vaatehuoneeseen odottamaan paikalleen laittoa.
Kaikki kodinkoneet on paikallaan ja toiminnassa. Asensimme liesituulettimen  hieman tavanomaista ylemmäs, jottei olisi näköesteenä ruokailutilaan. Hyvin näytti ainakin paperia imevän, mutta katsotaan kuinka käryjen käy.
Tänään ilmastointi miehen on määrä tehdä mittauksensa ja jättää paperit tarkastusta varten raksalle. Jännitysmomentti on aika suuri tämän firman osalta, mutta ei auta kuin toivoa.




sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Muutto lähestyy

Vastaavanmestarin kanssa on neuvoteltu ja käyttöönottotarkastus pidetään ennen juhannusta, joten muuttopäiväksi on määritelty juhannusaatto. 
Ainut asia jonka vuoksi muutto voi vielä viivästyä on ilmastointi. Ilmastointimiehemme ei ole kovin ahkerasti töistä huolehtinut, joten nyt toivotaan, että hän saa asiat kuntoon ensi viikon aikana.
Laattamies kävi laittamassa viimeiset laatat, saunan kiviseinä on siis valmis.
Koska emme löytäneet ketään kohtuu hintaista tapiseeraajaa eteisen seinän tapetointii, päätimme tehdä sen itse. Meillä on yksi aikaisempi kokemus tapetoinnista ja sen lopputulos oli niin kamala, ettei sitä saanut korjattua edes kokenut amatööritapetoija. Jännitys oli siis tänä aamuna aika suuri. Anoppi saapui neuvonantajaksi ja yhteistuumin saatiin seinä hyvännäköisenä valmiiksi. 
Pääovi sai viimein kruununsa päälleen, kun isäni asensi yläikkunan. 
Seuraavaksi siivoillaan, asennetaan jääkaappi ja pakastin sekä viimeistellään keittiötä ja listoituksia.




maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kylpyamme

Ihanaa! Meidän kaunis ammeemme on käytössä! ❤️

Keittiön viimeistelyä

Keittiötä ollaan pikku hiljaa viimeistelty. Mikro asettui paikalleen ensimmäisenä kodinkoneena. Laattamies laatoitti välitilan ja myös putkimies kävi laittamassa keittiön altaan ja hanan paikalleen.
Hanat ovat usein näyttävillä paikoilla, erityisesti keittiössä, joten niiden pitää olla kauniit. Meillä vaihtoehdot rajautuivat Orakseen putkimiehen ja isäni suosituksesta. Itse ihastuin Oraksen Optima sarjaan, joka ei ensimmäisenä ollut mieheni mieleen. Kun mies viimein tykästyi Optimaan, itse aloin epäillä muovisen kahvan kestoa käytössä. Nyt meidän kaikki hanat ovat kuitenkin Oraksen Optimaa ja hienolta näyttävät. Hieman tulee mieleen jokin nokallinen eläin. :) Käytöstä ja kestävyydestä en osaa sana, mutta toivotaan parasta.