maanantai 12. lokakuuta 2015

Maanrakennusta

Viikonloppu meni kaivurin kanssa tontilla. Saatiin vesiputki, salaojat, sadevesijärjestelmä ja sähköt paikalleen. Autokatoksen pohjatkin tehtiin, murske tosin heiman loppui kesken, joten sitä jatkamme myöhemmin. Jätevesienpuhdistamo aiheutti päänvaivaa, koska kallio tuli taas väärässä kohdassa vastaan. Pitemmittä puheitta lopputulemana on pakko laittaa moduulipuhdistamo ja tämänkin kanssa tulee säätämistä, jotta säiliö, saadaan upotettua ja turvaetäisyydet täytettyä. Vesilaitokselta tultiin heti tänään liittämään vesiputket ja asentamaan vesimittari, nyt saa maakaivonporaajat tulla.

Siinä sitä taas on mursketta pihassa, eikä vieläkään ole viimeinen kerta.


Pieni pätkä seinää on vielä maalaamatta, mutta nyt ei murehdita sitä.

Päätettiin tehdä autokatoksen pohja valmiiksi, vaikka katos tulee vasta joskus.


torstai 1. lokakuuta 2015

Ikkunat

Pyynnöstä muutama kuva valaisemaan meidän ikkunaongelmaa. Toivottavasti näistä saisi käsityksen asiasta. Eli siis ikkuna on syvemmällä kuin kipsilevy, jonka vuoksi tarvitaan L:n mallinen lista + tavallinen lista. Nämä siis Kannustalon mukaan aina kaikki halunneet valkoisena eikä kuvan harmaana, jona minä ne haluan. Muita värejä ei ole saatavana ja oletus on automaattisesti valkoinen. Tiiviltä sain heidän listatoimittajan, jrwood, yhteystiedot ja sinne olen nyt tiedustelua jättänyt. Saa nähdä miten käy... Kuvissa pikkumiehen huoneen aukeava ikkuna. Kävin iltahämärässä kuvia ottamassa, joten valotus ei mikään paras mahdollinen näissä ole.



keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Rakentajan murheita

Raksalla ollaan väsäilty pikkujuttuja ja eteenpäin ei olla paljoakaan päästy. Murheita on tullut vastaan jos jonkinmoista. Lattia ei kuivu. Valusta on yli 2 kuukautta ja mittarit huutaa punaista. Kohta tarvii miettiä lattian lämmittämistä, joka taas aiheuttaa ylimääräisiä kuluja.
Toinen suuri murhe on ikkunat, Tiivin harmaat (RR23) ikkunat. Harmaisiin ikkunanpuitteisiin oli tarkoitus yhdistää myös sisäpuolella harmaat ikkunalistat.  Kannustalon uusiin ikkunoihin kuuluu kuitenkin nykyisin L-smyygilista, koska ikkuna ei itsessään ole kipsilevyn kanssa samassa tasossa. Tämä lista on aina valkoinen. Siis valkoinen???? Mitä varten joku haluaisi väliin valkoisen listan? Harmaata ei kuulemma ole edes saatavilla, koska kaikki aina laittavat sisäpuolelle valkoiset ikkunalistat. No mitäs minä kaikista, kun minä haluan harmaat! Talopaketin tilausvaiheessa näytin kuvaa halutuista ikkunoista ja tällä oletuksella on ikkunat tilattu. Kuva oli kuitenkin vanhemmasta Kanustalon harmajasta, jolloin ikkunat vielä asennettiin kipsilevyn tasolle eikä L-smyygilistaa tarvittu. Voi, että mikä murhe pienestä asiasta... Tämä tarvisi siis ratkoa... Saisiko harmaata listaa jostain? Kuinka paljon ylimääräisiä kustannuksia kertyy? Vai saisiko valkoiset nätisti maalattua? Vai pitääkö vaan tyytyä valkoiseen, niinkuin kaiki muutkin?

perjantai 25. syyskuuta 2015

Tämä viikko on hujahtanut uuden työn parissa sekä pikkumiehen, ja tuon isommankin, sairastellessa korvatulehdusta. Torstaina pikkumies avoi myös ekoja mummilta saamiaan synttärilahjoja, juhlat pidetään vasta viikonloppuna. Raksalla ei siis ole tapahtunut mitään. Koko rakennusprojektin aikana en ole näin montaa (5) päivää ollut raksalta pois. Nyt en ole siellä edes käynyt, kaipa se on tallella. 
Viikonloppuna on Finnish design shopin ystävämyynti ja ne 1v. synttärit, joten raksa jää jälleen pienemmälle huomiolle. Kiirehän tässä tulee, mutta kaipa me ehdimme jouluksi.









lauantai 19. syyskuuta 2015

Viime hetken hommia

Raksalla on painettu koko kesä hommia. Aina on ollut jotain tärkeämpää, joten muutama työ on jäänyt roikkumaan. Esimerkiksi puut ovat osittain klapittamatta ja osa valmiista klapeista on pinomatta. Myös yksi talon seinistä on jäänyt maalaamatta, koska tämä vaatii rakennustelineet. Muutenhan talo on maalattu tikapuilta. Viime viikonloppuna yritin saada näitä rästejä pois. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, koska nyt sade ropisee kattoon ja kovaa. Suurin osa klapeista saatiin pinottua ja pressun alle. Osa jäi vielä pölkyiksi, mutta odottakoon ensi vuoteen. Seinän maalaamisen osalta toivon, että sää sallii tänäkin viikonloppuna ja työ saadaan valmiiksi. Pahalta näyttää.








perjantai 18. syyskuuta 2015

Yhteistyökumppanit

Luin tänään Lato-blogista ongelmista urakoitsijoiden kanssa ja huokasin helpotuksesta, että ollaan näiltä vältytty. Päätin siis hieman kehua meidän urakoitsijoita, jotka ovat osanneet hienosti ajatella kokonaisuutta ja työt ovat valmistuneet ajallaan. Onneksi kuuntelimme isääni ja valitsimme urakoitsijat, joiden kanssa hän on työskennellyt vuosia. Lvi-työt meillä tulee LVI-J. Hakulan kautta ja sähkösuunnitelmat ja -työt MIR-sähköstä. Kumpaakaan firmoista emme kilpailuttaneet, joka saattaa kuulostaa tyhmältä. Päätimme kuitenkin olla näistä tinkimättä, joka on osoittautunut hyväksi valinnaksi. Ilmastointityöt kuuluivat LVI-J. Hakulan urakkaan, mutta työt teki Ilmatiimi. Heitä jouduin hieman hoputtelemaan, mutta työnjälki oli hyvää eikä meidän aikataulu pieneen viivästymiseen kaatunut.

Talomme on siis Kannustalon Harmaja, jonka meille on suunnitellut Insinööritoimisto Erkki Koivusalon Sirkku Koivusalo-Löytänä. Vastaavanamestarina toimii samaisen toimiston Erkki Koivusalo. Kaikki yhteistyö heidän ja Kannustalon tehtaan kanssa on sujunut ongelmitta. Erityisen tyytyväisiä olemme Sirkun ammattitaitoon ja suunnitelmaan talostamme.

Kaivurimiestämme, Olli-Pekka Viili, olen aiemminkin kehunut. Hän on työskennellyt tuntityönä, mutta vauhti on ollut silti päätä huimaava. Olli-Pekka tuli levittämään mursketta tienpohjaan kolmen kasettirekan ajaessa mursketta paikalle. Rekat eivät kuitenkaan pysyneet kaivurin tahdissa, joten hän haki toisen koneen ja teki samoilla tunneilla koko tontinpohjan valmiiksi. Uskomaton työvauhti.

Timpurin hommissahan meillä on ollut isona apuna isäni, T:mi Ismo Kallioinen, joka yli 30 vuoden kokemuksella on osannut ennustaa mahdolliset kömmähdykset. Hän vastaa myös työmaan toimivuudesta ja minulle onkin jäänyt lähinnä projektin hallinta ja toki itse toteutus mieheni kanssa.

Siinähän nämä tärkeimmät kumppanit. Postausta ei ole kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä, vaan halusin antaa positiivista palautetta. Muilla saattaa olla erilaisia kokemuksia kyseisistä firmoista, mutta meillä kaikki on sujunut.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Nyt on shoppailtu Kodin1:ssä. Päätettiin säästää rahaa ja ostaa tarjoussohva. Jätetään se unelmasohva tuleville vuosille. Nyt siis tuli täysin vastakohta suunnitellulle sirolle, vaalealle sohvalle, Dione 3-istuttava sohva ja nojatuoli.



Lisäksi shoppailin valaisimia. Makuuhuoneeseen yövaloiksi sängyn molemmin puolin tulee Aneta Topp-riippuvalaisimet, jotka ovat ihana yhdistelmä herkkää lasia ja rosoista betonia. Pikkumiehen huoneisiin tulee mustat Eglo Debed- riippuvalaisimet, jotka kestävät aikaa aina teinipojan huoneeseen asti. Vessan kattovaloksi valitsin kuparin värisen Eglo Timangi-rippuvalaisimen, joka korostaa kauniisti kivimäisen laattamme hieman kuparihtavia juonteita. Muut valaisimet siirtyvätkin vanhasta kodista tai kuuluvat sähköurakkaan ruokapöydän valoja lukuunottamatta, jotka ovat vielä mietinnässä. 


Nyt on suurin osa pinnoista valittu ja isoimmat huonekaluostoksetkin tehty. Sähkömiehemme sanoja lainaten talo on enää tekemistä vaille valmis, joten eikun tekemään.