sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Hiljainen viikonloppu

Raksalla on ollut hiljainen viikonloppu. Meitä on laiskottanut eikä juuri jaksettu muuta tehdä kuin vähän siivoilla paikkoja. Stressiä ja surua on tähän viikkoon mahtunutkin, joten rauhallisempi viikonloppu oli ihan paikallaan. Tällä viikolla meidän jengi on pienentynyt viidestä neljään, vanhimman ranskanbulldoggimme poismenon myötä.
Eteenpäin kuitenkin mennään ja muuttopäivä lähenee. Alla hieman kuvia valmistuneista pinnoista.


Kodinhoitohuoneen vessa on yhtä seinää vaille laatoittettu. Seuraavaksi asennetaan seinäwc, jonka jälkeen saadaan siis viimeinenkin seinä valmiiksi
Aiemminkin mainittu, mutta seinät siis Pukkilan Bamboo valkosuklaa ja lattia Rtv:ltä Mineral Grey

Kodinhoitohuoneen koiranpesunurkkaus lattian saumoja vaille valmis. Lattiassa sama Mineral Grey ja seinällä Pukkilan valkoinen laatta.


Pukeutumistilan lattia jäi hieman kesken. Huomenna saadaan Rtv:ltä lisää laattaa. Jakotukit jäävät kaapiston sisään piiloon. 

Kylpyhuonetta ei ole vielä laatoitettu, mutta se odottaa vuoroaan seuraavana.

Saunaan tulee puolikas seinä lasia oven viereen.

Toinen vessa, minun vessa, on myöskin yhtä seinää vaille valmis.


Isot ikkunat tulevat sopivan alas, juuri tätä varten ne on suunniteltukin. Kaksin oli toki kivempaa, ehkä joskus taas. 



Kirjasto sai pari mustaa seinää. Kokonaan en uskaltanut maalata, vaikka mieli tekikin.




sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Pintoja

Sisäpinnat alkavat pikkuhiljaa valmistua. Seiniä on maalailtu ja vessoja laatoitettu. Pikkumiehen huoneen ja meidän makuuhuoneen seinät ovat valmiit ja tänään poistettiin muovitkin niiden ikkunoista. Päivänvalo lisääntyy näin sisätiloissa koko ajan. Ensi viikolla jatketaan laatoitusta, malataan kirjasto valmiiksi ja loppu viikosta raivataan raksa tyhjäksi. Seinien maalailun myötä on suotavaa, ettei valmiisiin pintoihin tule jälkiä kaiken maailman työkaluista ja tarvikkeista.

Ikkunalistojen kanssahan oli ongelmaa ja se on nyt ratkottu. Eli maalautamme l-smyygilistat ikkunoiden värisiksi. Kustannus oli kohtuu pieni ja näin saadaan tyhmät valkoiset raidat pois ikkunoiden ympäriltä, erityisesti huoneista joissa seinät eivät ole valkoiset.

Isompi wc.

Meidän makuuhuone.


Pikkumiehen huone.



keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Maaleja

Sisäseiniä on hiottu, maalattu, kitattu, hiottu ja taas maalattu. Vihreät tussitkin satiin piiloon. ;)
Pinnathan oli suurelta osin jo päätetty, mutta maalien sävyt aiheuttivat kuitenkin vielä viime tingassa päänvaivaa. Valinnat tuli kuitenkin tehtyä ja osa maaleista on jo seinässäkin.

Pikkumiehen huoneeseen tulee se kauan sitten sovittu vihreä seinä (Teknos T1241), vaikka välillä vähän epäilyttikin.



Meidän makuuhuone tulee kauttaaltaan Tikkurilan V487 Valamo sävyllä.


 
 
Tämän sävyn kaveriksi tulee vaatehuoneeseen Benjamin Mooren väri Electric Blue. Jälleenmyyjää en löytänyt, mutta pyynnöstä Tikkurila valmisti kyseisin sävyn.
 
 
Kirjaston väri on vielä mietinnässä. Mustaa tekemisi mieli, mutta uskaltaako sitä... Muuten kauttaaltaan tulee valkoiset seinät ilman mitään sävyä. Sen valinta olisi mennyt jo liian vaikeaksi.
Huomenna mennään valikoimaan saunan paneelit, jotka nekin on pitkälti jo päätetty, vai onko? 
 

torstai 7. tammikuuta 2016

Valkeus ja kodinkoneet ovat saapuneet

Ulkona on kova pakkanen ja pieni kerros lunta. Valkoista ollaan saatu myös sisätiloihin tasoitusmiehen myötä. Heti näyttää raksa paljon valmiimalta. Kodinkoneet saapuivat ja on sijoitettu nyt vanhempien autotalliin turvaan. Jääkaapin kyljessä oli naarmu ja Expert olisi hyvittänyt tuotteesta 50€, joten lähetetään vaihtoon. Mukavahan se on saada ehjä tuote, kun uutta kerran ostaa.
Takkaa ollaan tasoiteltu ja nyt näyttää hyvältä, pinnoite enää puuttuu. Takka peiteltiin tasoitemiestä varten, joten jatketaan siitä myöhemmin. Seuraavaksi ryhdytään maalaamaan seiniä, kun kaikki kerran on hyvin suojattuna. Vinkkinä voin kertoa, että jos haluaa merkata kipsilevyyn jotain, kannattaa se tehdä lyijykynällä eikä tussilla. ;)




maanantai 28. joulukuuta 2015

Pikkumiehen matto

Tämä päivä on mennyt sängynpohjalla flunssaa sairastaessa, joten aikaa on ollut palloilla netissä. Törmäsin tanskalaiseen OYOY:n Adventures-mattoon heinässä heiluvassa -blogissa ja ihastuin heti.

Kuvat: http://www.oyoy.dk/adventure-rug-mini

Löysin maton ja vaikka mitä muuta kivaa Brittiläisestä nettikaupasta lullabuy, kannattaa käydä katsomassa.

Kuvat: http://www.oyoy.dk/circle-rug

Pikkumiehellä on kaksiosainen huone, toinen leikeille ja toinen nukkumiseen. Tämä siksi, että on tarvittaessa varaus toiselle lastenhuoneelle. Ostoskoriin lähtikin Adventure-matto ja Circle-matto, molemmat pikkumiehelle. Löysin myös pari ihanaa Kettu-julistetta, jotka oikeastaan sivuutin, koska hintaa ostoskorissa jo oli kiitettävästi. Mieheni kuitenkin ohimennen näki kettu-julisteen ja tykästyi siihen. Koska kumpikin piti julisteista päätimme hieman törsätä ja ostaa nekin. Toisin kuin ensin ajateltiin, ei julisteet tulekaan pikkumiehen huoneeseen vaan meidän sängyn päälle.

Kuvat: http://www.lullabuy.co.uk/nursery-decor/nursery-wall-art/wiho-design-raven-rai-fox-poster.html

tiistai 22. joulukuuta 2015

Takka on saapunut

Takkamies kävi viime viikolla ja tälläinen se nyt on. Kyseessä on siis Linnatulen Iso-Juhana, jonka otimme asennuksineen tähän asti. Tästä lähdemme itse kuitulaastilla tasoittamaan takkaa ja lopuksi laitamme mustan Tunto Kivi- pinnoitteen. Takka nostettiin lattiasta 16mm ylös, jotta parketti saadaan sujautettua alle, ei tarvitse mitään tyhmiä listoja. Suunnitelmissahan oli vaikka mitä hienoja takkahaaveita ja ainakin näillä näkymin olen tyytyväinen, että niistä säästettiin. Minusta tämä näyttää oikein kivalta ja mittasuhteet ovat sopivat meidän olohuoneeseen.




keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ulko-ovet

Päätimme vihdoin asentaa ulko-ovet paikalleen. Heti tuli talomman näköinen! Nyt on suurimmat laasti ja muut sotkuiset työt tehty ja suoraan sanottuna styroksihärpäkkeet alkoivat jo ärsyttää, joten täytyy vaan yrittää varjella ovia suuremmilta naarmuilta.
Kodinhoitohuoneen ovi on suurelta osin lasia ja voin kertoa, että se painaa. Kova työ oli edes nelistään saada ovi paikalleen. Onneksi pääovi ja teknisentilanovi olivat kevyempiä. Pääovi oli hieman erilainen mitä olimme kuvitelleet, mutta oma vika. Vaihdoimme oven viime hetkellä emmekä ymmärtäneet kysy millaista lasia oven ikkuna on. Tietenkin se oli jotain näkösuojan antavaa röpöläistä lasia. Olisimme halunneet kirkkaan lasin, koska meillä ei naapureista ole murhetta. No näitä mokia sattuu, ei auta kuin tottua oveen.
Huomasimme myös, että olimme unohtaneet ostaa kahvat oviin, joten minä lähdin siis K-rautaan kahvoja valkkaamaan. Löysin silmää miellyttävän Abloyn kahvan, joka oli aika hintava. Päätin ottaa sen pääoveen ja kahteen muuhun oveen valitsin samaa tyyliä olevat nelinkertaisesti halvemmat kahvat. Pientä säästöä taas.
Tänään tuli takan asentaja, jei! Laitan siitä siis postausta myöhemmin.

Teknisen tilan ovi.

Pääovi vielä ilman yläikkunaa, mutta kynnysmatto sentään on. 

Kodinhoitohuoneen ovi.