keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Maalämpö on vihdoin päällä. Putkimiehemme ja sähkömiehemme ovat asian hoitaneet ihan keskenään, joten en tiedä mitä mutkia on matkassa ollut. 
Puhallusvilla on tilattu kolmisen viikkoa sitten, joten pikkuhiljaa täytyy varmasti alkaa perään kyselemään. Olisi mukavaa jos talo olisi lämmin sisäpintoja tehdessä. Nyt näytti lämpötila olevan 15 asteen kieppeillä.
Teknisentilan kittauksen ja maalauksen jälkeen siirryin vaatehuoneen puolelle ja se on saatukin tasoitettua ja pohjamaalattua. Todennettu on myös etten voi muita huoneita tasoittaa.... Ammattilaiset siis kehiin ja toivottavasti saadaan nopealla aikataululla. 
Ihastuin aikoinaan sinkkuelämää Carrien uuden asunnon siniseen, niinkuin moni muukin. Löysin siis Benjamin Mooren väreistä sen ja toisen mukavan sinisen, jommalla kummalla tekisi mieli vaatehuone maalata, mutta kummalla? Ja ennen kaikkea mistä niitä maaleja oikeen saa? Olen yrittänyt googlettaa ja paljon niitä käytetään, mutta kukaan ei kerro että mistä on hankittu. Tikkurilan väripalvelusta kysyin vastaavia sävyjä, niitä ei ollut. Voivat kuulemma sävyt yksilöllisesti tehdä, mutta vähän epäilyttää kun en ole värejä livenä nähnyt.
Benjamin Mooren Color Capture on muuten hauska appsi. Sieltä löytyy inspiskuvia ja voi kerätä talteen omia lempisävyjä. Antaa myös hauskasti valokuvasta värisävyt, joten voi hyödyntää esimerkiksi luonnon kauniita sävy-yhdistelmiä. Saatavana ainakin Iphonelle, muista en tiedä. Kannattaa kokeilla.

Ylimpänä Benjamin Mooren Electric blue.

Ylimpänä Benjamin Mooren Dream i can fly.

torstai 19. marraskuuta 2015

Kuvausmatka raksalle

Käytettiin eilen aamupäivän ulkoilu kuvausreissuun raksalle. Tässä kuvasaldoa siitä ja viikonlopulta.

Viikonloppuna oli kaunistakin säätä hääriä raksalla.


Tontilla on nyt useampi kiva rinne tuomassa tasoeroja.

Isäni muurasi hormin valmiiksi viikonloppuna.

Tiilien kannossa katolle apuna oli nosturi ja veljeni.

Vähän pelleiltiinkin nosturilla.

Reipas askel kotia kohti.

Pienien poikien on välillä tutkittava ojatkin.

Eilen oli aikamoinen sumu vielä aamupäivälläkin.

Laattoja on nyt raksan nurkissa monta pinoa.

Tekniseen tilaan on ilmestynyt laite jos toinenkin.

Putkien tarkastus.

Vanerit olivat välttämättömät, jotta pumppu saatiin kuljetettua tekniseen tilaan.

Autotallin pohjaa.

Tuossa se hormi nyt on, peiteltynä tosin, koska pellitys puuttuu.

Yläpihan yläpihaa.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Jätevesijärjestelmän asennusta

Viikonloppu on mennyt sateisissa merkeissä jätevesijärjestelmän parissa. Mies räpsi kuvia matkan varrella, mutta valmiista tuotoksesta ei kuvia vielä ole sateen vuoksi.
Jätevesijärjestelmä on siis asennettu ja mutkia oli matkassa useita. Suuremmilta murheilta kuitenkin säästyttiin kaivurikuskimme ammattitaidon ja tarvikevaraston ansiosta. Kaivurikuskimme muotoili myös tontin maastoa ja täytyy sanoa, että aika hieno tuli. Itse emme oikein nähneet tasoerojen tarjoamia mahdollisuuksia, mutta kiitos kuskimme meille tuli todella hieno yläpiha. Pihaan meillä ei ole juurikaan rahaa budjetoitu, joten sitä täytyy tehdä pikkuhiljaa vuosien varrella.
Maalämmön kaivo on porattu 160 metriin ja hyvin kuulemma vettä tuli. Putkimies ja sähkömies tuleekin ensi viikolla kytkemään maalämpöä, saadaan lattialämpö päälle.
Viikonloppu hujahti taas kovaa vauhtia ja nyt istahdetaan rentoutumaan ennen uutta viikkoa. Hyvää isänpäivää kaikille iseille!

Kalliota tuli vastaan joka suunnasta ja ärjestelmä saatiin juuri ja juuri mahtumaan.

Pahin kallioin kulma, josta putki lähtee ojaan.

Laserilla korkeudet.

Moduulit + jakokaivo

Siinä ne sitten on.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Aikataulutusta

Isäni ei ole koko projektin aikana suostunut aikataulua luomaan, eli meillä on rakennettu taloa "go with the flow"- periaatteella. Varsinaisesti ei siis voi sanoa että oltaisiin aikataulusta myöhässä, mutta toivottu muuttoajankohta ei tule onnistumaan. Tämän vuoksi olen joutunut toimituksia siirtelemään eteenpäin ja onneksi kaikki siirrot ovat onnistuneet. Nyt halusin listata aikataulua ylös, jotta pysyisin paremin perässä tapahtumista.

Seuraavaksi raksalla tapahtuu: 
Vk 45: maalämmön poraus, jätevesijärjestelmän asennus, autotallin maatyöt loppuun
Vk 46: maalämmön ja viilennyksen asennus, viimeiset läpiviennit, viimeiset sähköt 
Vk 47: puhallusvilla
Vk 49: Parketin nouto, asennus?
Vk 51: kiintokalusteiden toimitus
Vk 53: kodinkoneiden toimitus

Tänään iltapäivällä oli maalämmön poraajat ilmestyneet raksalle ja vieläkin porat kuuluvat sielä käyvän. Pitkää päivää näyttävät tekevän pimeässä. Minun teki mieli mennä pari kuvaa räpsimään, mutta en näin töiden jälkeen enää jaksanut vaan päätin painua pehkuihin.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Viikonloppua raksalla

Viikonloppu meni taas nopeasti raksan parissa. Lauantai vierähti pikkumiehen kanssa mummin viettäessä vapaa päivää laivalla. Miehet hääräsivät raksalla hormin, teknisen tilan sekä kylpyhuoneen vesieristelevyjen parissa.
Tänään maalailin teknistä tilaa ja enää puuttuu viimeinen maalikerros lattiasta. Betoluxin kuivumisajat ovat sen verran pitkät, ettei lattiaa ehtinyt kahta kertaa maalata.
Istutin myös pari kirsikkapuuta talon taakse. Ostin ne tarjouksesta muutama viikko sitten, mutta suunniteltu paikka ei ollutkaan hyvä ja puut ovat kierineet tontilla siitä asti. Olivat jo aika kuihtuneen oloiset, toivottavasti lähtevät vielä juurtumaan.
Lattiavalun kosteus mitattiin tänään ja mittari huusi edelleen punaista, ei siis toivoakaan joulusta uudessa kodissa. Toivottavasti tammikuussa päästäisiin muuttamaan.
Puuvajan myyjä tulee huomenna mittaamaan kiintokalusteet ja toimitus tullaan sopimaan jouluviikolle. On sitten pyhinä tekemistä. :) 


Teknistä tilaa.

Hormi on jo katon rajassa ja Wedi-levyjäkin on ilmestynyt taustalle.



torstai 29. lokakuuta 2015

Keittiön välitila

Keittiön välitilaan ollaan ajateltu lasia, mutta millaista lasia? Vai eikö sittenkään lasia?
 
Mikrosementti tai muu laastipinta kiinnostaa kovasti, mutta sitä on jo niin paljon nähty, että tuntuu hieman tylsältä. Ja onko tyhmää olla laasti seinä, johon yhdistyy betonijäljitelmä taso?  Vai onko se betonijäljitelmä tasokaan enää paras ratkaisu?
 
Tapetista keittiön välitilassa en oikein pidä. Minusta siitä tulee liian kotoisa. Tosin perustusvaiheessa nappasin pari kuvaa harkkomuurista, josta voisi tapetin teettää... 
 
Laatta olisi klassinen vaihtoehto, mutta saumojen puhdistaminen huolettaa. Pari kivannäköistä laattaakin ollaan tähän tarkoitukseen löydetty. 
 
Vai riittääkö pelkkä Tikkurilan Luja maali? 
 
Ajatus on, että välitilan materiaali saattaisi jatkua koko seinälle, koska yläkaapit eivät ole seinästä seinään. Kustannuksetkin tietysti vaikuttavat asiaan, koska pinta-ala on siis jo muutama neliö.

 

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Sikin sokin sitä ja tätä

Taas on viikko ja viikonloppu mennyt huimaa vauhtia. Töihin paluuni jälkeen raksa on edennyt huomattavasti hitaammin. Viikolla ei olla juurikaan raksalle ehditty, mutta viikonloput ollaan koitettu painaa pitkää päivää. Väsymys iskee aina välillä ja tuntuu, ettei mihinkään muuhun elämään ole aikaa. Ollaan kuitenkin päästy jo pitkälle ja palkinto tulee olemaan kaiken tämän arvoinen.

Putkimies kävi viikolla asentamassa hanojen rasioinnit, joten saatiin levytettyä loput seinät kylpyhuonetta lukuunottamatta. Siellä suurin osa seinistä on kiviseiniä ja loput ajateltiin levyttää kipsilevyllä, jossa on valmiiksi vedeneriste.

Isäni aloitti vihdoin selän parannuttua hormin muuraamisen. Hormi näyttää aika hyvältä ja tekisi mieli jättää se saunan puolelta näkyviin. Isäni ei ajatuksesta innostunut, koska asiasta ei oltu etukäteen sovittu, jotta hän olisi tiennyt muurata tasaisemmin. Omasta mielestäni hormi saisikin olla hieman epätasainen ja graffi.

Raksaa on siivottu eilen ja tänään. Eikä sitä enää illalla uskonut, kun läksimme kotia kohti. No ensi viikolla taas uusiksi.

Henkilökohtainen suuri etappi tuli myös saavutettu tällä viikolla, talo on maalattu. Vihdoin kaikki julkisivut on maalattu! :) Toki vielä irtonaisia listoja ja lautoja on maalaaamatta, mutta suuret pinnat ovat valmiit.

Myös "ulko-ovet" on laitettu paikalleen, jotta sisään saatiin lämppärit päälle. Isäni teki styroxista väliaikaiset ulko-ovet. Itse en olisi malttanut nähdä varsinaisia ovia paikallaan, talosta olisi taas tullut astetta valmiimman näköinen. Päätimme kuitenkin uskoa isäni kokemusta ja laittaa ulko-ovet paikalleen vasta, kun on pakko, jotta vältytään turhilta kolhuilta.

Aloittelin teknisentilan seinien tasoitusta ja siitä jatketaankin ensi viikolla. Oli sen verran tarkkaa, haastavaa ja kärsivällisyyttä vaativaa hommaa, etten taida olla paras ihminen sen tekemiseen. Taidetaankin suosiolla ottaa ammattimies tasoittamaan asuintilojen seinät.

"Ulko-ovi" paikallaan.

Hormi nousee.

Aika mukavan näköinen.

Raksa jo ihan sikin sokin.

Viimeinen julkisivu maalattu.